perjantai 27. helmikuuta 2009

Odottelua

Lindan koira, Jilla, on saamassa pennut.. Laskettu aika huomenna. Linda mittailee hulluna lämpöjä, minä jännitän täältä omasta asunnostani käsin (tuli hirveä pöpökammojuttujuttu). Itsehän olen suunnitellut ottavani porokoiran, ja valitsemallani potentiaalisella emällä on melkein samoihin aikoihin laskettu aika; odotellaan nyt siis sitäkin! Toivottavasti tulee uroksia, vähintään se yksi täydellinen mulle ;) Olen lueskellut tässä Lapikas-foorumia ja hajoillut pelkoon, suurin osa tarinoista tuntuvat olevan puhdasta kauhua. Sitten siellä on muutamia, jotka kertovat jopa harrastavansa koiriensa kanssa jotain, ja kertovat ettei heillä ole mitään ongelmia ollut. Tämä rauhottaa vähän. Ehkä meilläkään ei ole hätää, kun heti alusta asti aletaan vahva leimaannuttaminen sekä minuun että kaikkeen muuhunkin. Tässä on jo suunniteltu hieman, millaista ensi kesänä tulisi olemaan.. :)

Olen ottanut Heikin kanssa tokoilua ihan alkeista lähtien. Oon ihan hajalla, kumpa ois ollu toi Tie TVA:ksi kirja jo ennen kuin Heikki kotiin saapui. Hyvä koirahan tuo on, ihan mahdottoman hankalaa vaan tokoilu kun kaikki on jo opittu - ja opittu väärin. Ungh. Tänään käytiin lenkillä tuolla ulkona, ja Heikillä oli tassuissa suojat, päällä takki ja vielä sellainen ruokaillessa käytetty "huppu", joka kyllä kesken lenkin valahti niin, ettei suojannut korvaa/tukkaa, kaulaa se kylläkin toivottavasti lämmitti :) Oli kivaa, kun kaikesta lumesta huolimatta koira säilyi suht koht kuivana ja puhtaana. Eilen iski vaan paniikki: Miten selviän kesästä?? Koiran PITÄÄ päästä vapaana metsään kesällä, enkä jaksa siivota risuja tuosta turkista, ja tuo turkki pitäisi muutenkin pitää näyttelykunnossa! HELP! Noh, nuo jalkasuojukset auttavat jo aivan mielettömästi. Sitten vois kokeilla siitä ihmisten koripallopaita -matskusta tehdä sille sellaisen haalarin, joka mielellään vielä suojaisi kaulaa... Se minimoisi aika miellyttävästi takkusotkut. Tosin tähän vielä se toteamus, että ainakaan viikkoa ennen näyttelyitä ei enää voi viedä sitä sitten lenkille metsään.. :D Noh, ehkä yksin ollessa voi (yksin ollessa kun juoksee mieluummin tiellä kuin ryteikössä). Yhtäkkiä aloin taas suunnittelemaan karvojen lyhyeksi vetämistä ;)

Tosiaan tulevan koiran kanssa ajattelin alkaa hakua harrastamaan, eilen mentiin sitten KEK:in harkkoihin katsomaan millaista on heidän hakuharkoissaan (toisen ryhmän harkoissa olen jo ollut, samoin pimeän loppukokeessa maalimiehenä). Totesin, että jälki kiinnostaisi minua myös. Vaikutti tosi kivalle. Niin, ja ens viikolla ollaan menossa Lindan kanssa hakuluennolle :) Ja huomenna vissiin Heikin kanssa agilityn vapaavuorolle ohjaajan kanssa ;) Kuulemma Laura pistetään juoksemaan. Tosin jos Jilla synnyttää just huomenna aamulla tms, en usko että näitä treffejä pidetään :D

keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Muokkailua ja muutakin

Sain muokattua Marimekon paidasta käytettävän, sekä viimein valmiiksi äitille tekemäni takkipaidan, siitä tuli hieman liian pieni, mutta viimein tiedän mikä äitiä ahdistaa valmiissa paidoissa.



Sain myös viimein tehtyä itselleni alushousut kaavoista, jotka sain nyljettyäni eräät lemppari-alushousuni vuosia ja vuosia takaperin. Tein myös ihanan mustan trikootopin, jossa takana nyöritys. Kuvat tulevat, kun saan oikeanvärisen nyörin tuonne taakse ;)

Muissa uutisissa: ilmoitin Heikin Lappeenrantaan ja Lahteen näyttelyihin, odottelen innolla. Heikki löysi eilen KÄRPÄN meidän pihalta!! Oli jännää! Ja se otus oli niiiiiiiiiiiin söpö, olisin hyvin hurjan mielelläni ottanut sen syliin.. x) Sen sijaan vain käskytin koiran pois sitä kiusaamasta. Idiootti-villiksenihän siis yritti kaivaa sitä väärältä puolelta erästä penkkiä, se tuli se kärppä mun puolelta vähän ulos, se oli ihan siinä "vapaata riistaa", tuijotti mua silmiin kärsivänä "vie toi pois, joooooko????". Ja toki vein Heikin siitä sisälle, toruttuani ankarasti.

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Where the hell are we running?

Elikkäs. Paljon olen tehnyt, paljon tulen tekemään. Sain viimein pestyä pyykkiä; kaksi koneellista. Puuh! Kämppä ei tosin näytä enää lainkaan siistille, sillä on tullut 1. leipomisvimma, 2. ompeluvimma, 3. puudelivimma. Tänään ajelin puudelille paremman tucan, eli siis samat vanhat jäljet sieltä takaisin esiin milliterällä. Seuraavaksi pitää pestä ja föönata, harjasin sitä jo tänään mutta ennen pesua täytyy tietysti uudestaan, kun en suoraan pessyt. Syötin sille makkaraa paljon trimmipöydällä, Heikillehän on tullut selkeä kammo trimmipöytää kohtaan (välitön vapina, kun sen nostaa pöydälle). Se on onneksi niin hyvähermoinen ja lahjottavissa, etten usko sen vievän kauaakaan, kun vapina katoaa.

Ja olen tehnyt myös äitille takkia (tehnyt jo pari kuukautta, itseasiassa.. Nyt näyttää jo vaarallisen lähellä loppua olevan..) ja suunnitellut muutoksia ilmaiseksi saatuihin kuteisiin, tosin yhden muutoksen olen jo saanut aikaankin :)

Elikkä sain mustan hupparin, jossa ei tekstiä/kuvaa, ja liian lyhyet hihat. Leikkasin vanhat resorit veke ja laitoin uudet,pidemmät tilalle, kirjoin eteen auringon ja taakse tekstin.



Ja vielä itse aurinko-brodeeraus, jonka löysin kaikeksi yllätyksekseni Husqvarnan kirjonta-softan mukana tulleissa kuvioissa. Olen ällistynyt! Suurin osa kuvista on aivaaaan kamalia, joita ei voisi kuvitellakaan käyttäväni. Tämä on sen sijaan miellyttävän wicca minun makuuni ;) Plus se luo mielestäni hienon kontrastin selän tekstille... >:)