lauantai 14. maaliskuuta 2009

Aurinkoinen päivä

Nukuin aivan poskettoman pitkään. Sitten välittömästi ylös noustuani lähdin viemään koiraa ulos, ja se olikin tosi kivaa. Aluksi ajattelin mennä lenkille tuonne katuja pitkin, mutta sitten tajusin että siellä saattaisi olla ihmisiä jo liikkeellä, joten lähdettiin metsään niin koiraa pystyi pitämään vapaana. On jotenkin mäheetä, kun elukka juoksee max 20m päähän, kääntyy katsomaan minua, ja vastauksestani riippuen joko tulee takaisin morjestamaan minua tai jatkaa matkaansa. Kokeilin myös "Paikka!"-käskyä pariin otteeseen, hyvin meni :) "Odota" on myös hyvin hallussa. Se on kuten "Paikka", mutta ei niin ehdoton. Ajatuksissa olisi lähteä kohta kokeilemaan TOKOa viimein ryhmässä. Olen nyt vuoden, tai ylikin, halunnut päästä ryhmään, mutta ainoa oikeasti hyvä ryhmä on täynnä.. Kaverin koiran jäätyä äitiyslomalle hetkeksi aikaa, päätettiin kysyä josko sinne nyt mahtuisi siksi aikaa kun kaverin koira ei siellä kerran ole. :) Ryhmänvetäjä sanoi, että sopiihan se, mutta maksu on joko 40e/kausi (kausi loppuu jo ihan kohta, ehkä jo ensi kuussa..) tai 5e/krt. Nyt mulla on siis varattuna vitonen lompakkoon ja käyn tarkistamassa miten homma toimii, vai toimiiko.

Yöllä sain jonkun ihmeellisen paniikkikohtauksen, "miten koirat tulevat toimeen keskenään??". Aamun kirkkaassa valossa en osaa yhtään keksiä, mistä moinen paniikki on syntynyt.. Lenkillä mietin, kuinka hauskaa koirilla olisikaan leikkiä kahdestaan. Heikki on tosin ihastuttavan hyvä leikkimään yksikseen :)

Eilen käytiin äidin ja koirien kanssa kaupungilla. Oli jänskää. Jouduin hetkeksi pitelemään molempia koiria, Heikkiä ja Juicea. Juiceen en ole laisinkaan tottunut, joten kun se näki jonkin pienen koiran, en meinannut saada sitä pysähtymään. Koiran omistajakin kysyi iloisesti "Saatsä pidettyä niitä..??". Oli aivan järjettömän mukava tyyppi, oikeesti, puhumattakaan siitä koirasta! Ehdottomasti käänsi pääni ikuisena terrieri-vihaajana. Mulla on nimittäin samanrotusia koiria asunu useampiki naapurissa ja ne on järjestää sellasia, jotka räksyttää kaikelle mikä liikkuu ja hyökkäilee päin. Kivaa huomata, että hyviäki terrierinomistajia löytyy :) Oon alkanu huomaamaan sen tosiasian, että lepposilla ihmisillä on lepposia koiria :)

Ja sitte vois syyä.

torstai 12. maaliskuuta 2009

pimeä ilta

Ihankuin eilen olisi ollut valoisampaa tähän aikaan illasta?? Outoa.

Eilen kävin joka tapauksessa taas pelastuskoiraharjotuksissa. Aah! Tuntuu kyllä, että voi hyvinkii olla mun laji :) Täytyy jatkossakin päästä treeneihin (vaikkei sitä koiraa vielä olekkaan). Ja 21. pv on tosiaan hakuluento Leikarilla, mennään sinne sitten kuuntelemaan Lindan kanssa, miten hakukoiria koulutetaan. Eilen sain tosiaan olla yhden kerran maalimiehenä, muuten tarvoin seuraten laumaa ja miten koirilla meni. Yleisesti ottaen meni oikein hienosti. Niin, siis olin nuorempien koirien harkkoja tsiigailemassa, eli niillä oli koulutus vielä hyvin vaiheessaan. Kun oon aiemmin seurannu vain jo koulutettujen koirien treenejä, jotka on lähinnä ylläpitoa - ja todella vaikeita. Kiva vähän päästä sisälle siihenkin, mitä se on nuoremman koiran kanssa ja vasta alottaessa. Vaikka siis siellä ei ikävä kyllä ollut ketään sellasta, joka olisi vasta alottanut. Yksi tyttö on siis ihan uusi, mutta sen koiralle tuli just juoksut, niin se ei ole vähään aikaan harkkoihin tulossa.

Löysin tosiaan uuden porokoirakasvattajan, joka vaikuttaa todella pätevältä. Iloinen uutinen on, että hän on varsin tunnettu tekijä ja saanut paljon hyvää palautetta kaikilta joilta olen hänestä jotain kuullut. Myöskin mukavan joustava ja valmis tekemään kompromisseja yms. Esim ehdotti suoraan, että jos rekisteritodistusta ei saa koiran kanssa samaan aikaan, niin ei tarvitse maksaa koiran koko hintaa: maksaa osan ja loput sitten kun paperit saapuvat. Tämä osoittaa mielestäni hyvää luottamusta, etenkin kun tuo oikeastaan tekee kasvattajan potentiaalisesti huijaukselle alttiiksi. Nimittäin kasvattajahan on usein tunnettu henkilö, josta voi olla varma, että hän lähettää rekisteripaperit pennun ostajalle heti ne saatuaan, siinä missä pennun ostaja voi olla täysin uusi tuttavuus. Tämä voi tarkoittaa sitä, että pennun ostanut henkilö katoaa paperittoman pennun kanssa kuin tuhka tuuleen. Tai näin minä kävin miettimään. Heh, mua pelottais olla kasvattaja. Oon niin paljon nyt kauhutarinoita kuullut hulluista pennunottajista, että oikein karmii. Noh, minulla on onneksi sentään varsin hyvässä kuosissa oleva nykyinen koira, jonka voin esittää todistusaineistona siitä, että olen ihan hyvä pennunostaja ;) *heh* Itseasiassa mua pelottaakin erityisesti ne ihmiset, jotka ottavat ekaa koiraa. Tai ekaa tietyn rotuista koiraa, joka poikkeaa vahvasti aiemmasta koulutettavuudeltaan yms. Mua jotenkin pelottaa se, kun tuntuu että tosi huijareilla on niin älyttömän hyvä kyky kusettaa parastakin ihmistuntijaa... Noh, ei nyt keskitytä kamaliin asioihin.

Koulussa menee tosi kivasti. Siellä oli aiemmin niin helvetin traumaattista, kun piti kokoaika tehdä ryhmätöitä. Tässä jaksossa ei ole sitä vaaraa, joten olen aivan todella innoissani :) Vielä ei ole tarvinnut täysin hajoilla, kun on voinut hengata pelkästään hyvien tyyppien kanssa (vaikka siis täytyy myöntää, että ihmiset osaavat ärsyttää minua kyllä aivan ihmeen paljon, pitäisi ehkä VÄHÄN hioa itsessään tätä..) Nyt on ollut ihan parasta, kun on ollut näitä vanhempien luokkien oppilaita sekä vanhoja tuttuja että uusia tuttavuuksia joiden kanssa jutella. Yleensä aulassa. Niinjoo, siis se on kyllä aivan helkutin raivostuttavaa ollut, kun koulua on peruttu todella monta tuntia vaikka on nyt vasta toka kouluviikko meneillään! Ihan ihme touhua. Mutta muuten ei ongelmia.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Jilla

Ainiin! Siis tosiaan. Pennuille kuuluu hyvää, ja jouduin jo ekan viikon aikana menemään pelkäämään niiden henkien puolesta. Tosiaan Lindan ja kasvattajan piti kävästä kaupoissa ja sillä välin jonkun piti vahtia, ettei pennuille käy mitään. Tuijotin niitä ihan paniikissa koko ajan ja tuuletin tunteella kun Linda ja kasvi saapuivat, eikä kukaan ollut kuollut ! :D Kamalaa olla vastuussa monesta pienestä elämästä. Yhden pienen elämän pystyn huolehtimaan (senkin välillä vähän kyseenalaisesti ;), mutta 7 on jo liikaa! Heikinkin kanssa pelkäsin kokoajan, että se menee rikki. Sillä oli tosin pentuna tapana huutaa niin maan perkeleesti ilman minkään sortin syytä! Joten sinäsä. Nykyään se ei onneksi turvaudu puudeli-itkuun kuin hyvin harvoin ja valituissa tilanteissa ("KATTOKAA MITEN TÄÄ NAINEN PAHOINPITELEE MUA!!!!", ja sitten sitä irrottaa otteensa koirasta silmät ammollaan ja muut katsovat paheksuen, vaikka pidin sitä vain vähän niskanahasta kiinni.. :D) Onhan tuo tosin pari vierastakin säikäyttänyt. Ovat yrittäneet kävellä Heikin ohi niin yhtäkkiä sattuu niin maan perkeleesti. Ei tosin ole onneksi kuin pari kertaa tapahtunut. Mutta joo. :) Kun ei ollut tuosta Jillan synnytyksestä yms uutta mainintaa niin aattelin laittaa. Ja niin, pennuthan syntyivät juuri sinä päivänä kun oli aavisteltukin :)

Unia ja sensellaista

Okei, nyt on fyysisesti vähän kurja olo. Onpa ikävää olla nainen! Nukkuminen ahdistaa, tuntuu vaikealta, ja se on ikävää koska normaalisti minulla ei mitään uniongelmia ole. Tai ehkä niitä on näin vanhemmiten alkanutkin olemaan? En oikein tiedä, en voi väittää pitäneeni kirjaa tai mitään.

Hmm, kämpässä taitaa kummitella. Heikki tuijottaa tyhjään kohtaan hyvin kiinnostuneena, muttei kuitenkaan "uskalla" mennä sinne. Tai sitten se ihmettelee subbaria, onhan sekin mahdollista Heikin tuntien :) Pitäisi sen kanssa vähän leikkiä takaakiertoja tuolla ulkona, pitää katsoa olenko kirjottanut aiheesta mitään ylös (Suoknuutin ja Leinosen tms videossa oli hyvät neuvot, miten se opetetaan, ja ajattelin että sen saisi opetettua ihan himpessä puiden tms avulla - näin mulle on väitetty). Tai siis vahvistamisestahan olisi kyse. Kohta tulee jo vuosi täyteen kun ollaan alettu harjottelemaan. Vaikka ollaankin tosi hitaasti edetty, niin ei me nyt sentään niin hitaasti.

Eilen tosiaan soitin yhteen kivaan kenneliin porkkiksista. Täytyy tunnustaa, että olin melko kapeakatseinen, kun en tosiaan edes harkinnut moista yhdistelmää kun ei niistä löytynyt nettisivuja. Onneksi pääsin henkisistä ongelmistani yli ja tsekkasin vanhemmat KoiraNetistä ja sitten vielä googletin niiden kuvat. Tykkään. Ainoa etu edellisellä kennelillä on sijainti, tämä uusi on tosi kaukana. Mutta sitten taas tämän uuden tuttavuuden edut ovat niin moninkertaiset.

Niin, näin tosiaan unta tällä kertaa siitä, että soitin toisen puhelun jostain syystä tuonne kenneliin ilman, että mulla oli oikeasti yhtään mitään sanottavaa. Selitin aivan puuta heinää ja nolotti aivan hirveesti ja yritin sitten puhua asiaa, mutta kun mulla ei ollut faktoja (yritin jutella siitä sinne pääsystä, josta en vielä tiedä miten onnistuu) niin sekin oli vähän epätoivosta. Ihan hirvee uni :D Se tais ehkä sanoa se kasvattaja siinä unessa et ku oon niin sekasin, ni ei hän mulle mitään koiraa myy. Jepjep. Traumoja? Ei suotta. Tulee mieleen ajat, kun koitin puudelia itelleni metsästää, kun aluksi olin vakuuttunut haluavani toyn tai kääpiön (onneksi tulin järkiini) joten kaikki kennelithän olivat lähinnä sitä mieltä että mulle ei myydä, koska en halua näyttelyttää koiraa. Noh, niin, nythän oon joutun Heikin kanssa näyttelyihin ja ihan omasta tahdostani ilmottautunu muutamiin tuleviin :D Ja muutenki rukkaan näyttelykalenteria. Niin se elämä heittelehtii.

Ups and downs

Elikkäs siis. Kävi jännä juttu. Tosiaan Messareiden jälkeen natisin jälleen kerran kaverille, että kun ei toi puudeli oo kuitenkaa Mun Rotu, että mikähän koira vois olla hauska.. Tässä kun Heikille vois kuvitella kaverin ottavansa, se kun on Laumasielu (harvinaisen koira puudeliksi). Silloin tuli sitten esille sellainen rotu kuin lapin porokoira. Itsehän en ollut moisesta koskaan kuullutkaan, ja varmistin Lindalta (paras tietolähteeni eläimistä) että voisiko se olla mun rotu. Linda oli yllättäen aivan samaa mieltä: porkkis vois just sopia mulle. Joten mielenkiinnolla aloin ottamaan selvää. Olin siis aiemmin jo ottanut muunmuassa pyreneiden paimenkoirista ja tollereista selvää. Olin jo aika vakuuttunut, että noutajaa en sittenkään halua enää (kultanennoutaja kun oli eka koira, ja nyt tää vedestänoutava puudeli on nykyinen), vaan että paimenkoiralla voisi olla kylliksi sitä Jotain mitä kaipaan.

Useamman kuukauden lueskelin erinnäisiä artikkeleita, selasin kaikki kasvattajien sivut läpi, luin lapinkoirafoorumia ja kolusin Lappalaiskoirat Ry:n sivut aivan täydellisesti läpi, eksyin porokoirakerhonkin sivuille (vai mikä olikaan. Se oli niin paljon pienempi saitti, ettei se jäänyt pysyvään muistiin..). Katselin myös innolla KoiraNetistä tietoja erinnäisistä porkkiksista, ja katselin videoita Youtubesta ja kotisivuilta. Mietiskelin ja tsuumailin.

Sitten jossain vaiheessa löysin mielestäni täydellisen oloisen yhdistelmän, josta oli juuri tulossa pentuja. Vanhemmat olivat makuuni vähän turhan nuoria, uroksen liikkeitä oli vähän moitittu näyttelyarvosteluissa, eikä emän aiemmasta pentueesta löytynyt mistään tietoa. Värikin oli omaan silmääni vähän "väärä", mutta silti olin aika vakuuttunut potentiaalista. Molemmilla vanhemmilla oli hyvät terveystutkimustulokset, suorannäköiset selät ja niillä oli tehty TOKOssa ja agilityssä melko paljon. Kun otin kasvattajaan yhteyttä, oli heti oikein selkeä yhteisymmärrys, miten hienoja koiria porkkikset on ja että voisin sopiakkin porokoiran omistajaksi. Sitten alustavasti sovittiin, että jos sieltä nyt useampi uros tulee, niin meitsi saa sieltä sitten oman pienen poron.

Kun pennut syntyivät, kävi ilmi, että uroksia todellakin löytyi yksi jopa minulle. Niitä syntyi pentueeseen neljä, viides pentu oli narttu. Ihastuin välittömästi erääseen pentuun, ja mielessäni päätin, että jos viisi-viikkoistapaamisessa vanhemmat vaikuttaisivat kivoilta, ja pentu tulisi hyvin leikkimään yms, se olisi se Minun Pentuni. Ja tässä vaiheessa olin toki vielä täysin varautunut siihen, että mielipiteeni muuttuu oikeassa elämässä pennun nähtyäni. Ikävä kyllä elämä ei mennytkään ihan putkeen. Useampaan otteeseen kasvattaja teki mielestäni hieman outoja valintoja, ja kyselin häneltä niihin perusteluita (kyseenalaistan aina kaiken kovaan ääneen), eikä hän selvästi oikein siitä pitänyt. Mutta sitten, kun kysyin mikä ihme hänet sai viemään viiden päivän ikäiset pennut ulos parvekkeelle, ja laitoin vielä eläinlääkärin kirjasta kolme sitaattia pennun lämmönsäätelykyvystä ja pentuhuoneen lämpötilasta ym, hän tulistui täysin. Minulle hän ei pentua myisi. Ikävästi minulle kerrottiin, etten tunne arktista rotua kyllin hyvin, en osaa arvostaa. Olen kuulemma liian yksityiskohtaorientoitunut ja teen varmasti kouluttaessakin liikaa toistoja. Minä en ole porokoiran arvoinen. Minun kuuluu pitäytyä fifeissä, sillä näin pikkutarkan ihmisen tulee vain hoidella koiransa turkkia ja olla lässyttämättä porokoiraihmisille.

Tämä selvä.

Sinänsä hymyilyttää. Kun vaan tuo ihminen tietäisi, miten nopeasti väsyn itse toistoihin koiraa kouluttaessa. Olen täydellinen pari porokoiran kanssa siinä mielessä, että varmaan väsyn koulutusjuttujen jauhamiseen yhtä nopeasti kun sekin; sitten lähdetään luontoon kävelemään. En minä mikään mestarikouluttaja ole, enkä edes kauhean tavoitteellinen. Minulle on tärkeintä, että koiraa pystyy pitämään vapaana, ja sen kanssa on ihanaa olla arjessa. Agilityä ja TOKOa olen harrastanut vain suhteen hiomisen mielessä, ja siksi kun lajeihin joskus 13-vuotiaana hurahdin edellisen koirani kanssa :) Eniten minä silti tykkään metsässä samoilla elukoiden kanssa, mielellään niin että on useampi ihminen ja lauma koiria :) Ja mitä turkinhoitoon tulee, minut on "pakotettu" tähän hommaan. Minulta on useampaan otteeseen tultu puhumaan trimmeri pois kädestä, kun olen ollut aivan valmis vetämään koiralle millisen sängen kauttaaltaan.. :D Odotan toisaalta innolla sitä päivää, kun tuon saa vetää lyhyeksi, vaikka täytyy siis myöntää että tuo koira upeassa continentalissa hivelee silmää kun se on hyvin hoidettu. Tänään vaan löytyi taas kaksi takkua (erkkari oli 7.2. ja sen jälkeen ollut vain yksi takku aiemmin) ja meinasin heittää taas hanskat tiskiin. Pitää vaan luottavaisin mielin olla, että kyllä minä vielä jaksan. Sain sentään harjattua tuon koiran tänään, ja sekotettua shampoon valmiiksi. Enää tarttis uhrata se n. 2h siihen itse pesuun ja föönaukseen. Onneksi se on tosin noin nopeasti ohi nykyään! Aivan mahtavan lyhyt turkki. Ei hemmetti jos tarttis pitää jossaa muussa leikkausmallissa.....!!

Joka tapauksessa oloni on melko turhautunut tästä koko episodista. Ei siis sillä, jos naisella on tuollaisia patoumia, niin ei sen kanssa olisi oikein yhteistyössä voinut ollakkaan. Ja olen mielelläni edes jonkinlaisessa yhteistyössä kasvattajan kanssa. Heikin kasvattajalla kun ei tunnu olevan kovin vahvaa kiinnostusta meidän tekemisiin ja menemisiin, kunhan vaan tietää että meillä on kaikki OK niin se riittää, enempää ei tarvitse. Ja edellisen koirani kasvattajan kanssa ei ole vieläkään tullut yhtäkään yhteydenottoa koiran tultua kotiin. Se täyttää tänä vuonna 12v. Se tosin täytyy sanoa edellisen koiran kasvattajan hyväksi, että tuli aivan mielettömän hyvät, selkeet ja tarkat ohjeet ruokinnan kanssa. Kultsujen kanssa kun sillä on väliä, vähän isompi koira.

Näin muuten melko jändepänden unen. Siinä joku ilmotti jossain pienestä porokoiranpennusta, jota oli kai kohdeltu kaltoin tms edellisessä kodissa, niin oli palannut kasvattajalle. Tai jotain. Menin sitä sitten katsomaan, Heikki jäi autoon pihalle. Porkkis oli vallan mukavan rastapäisen taiteilijatytön luona, ja hän kertoili vaikka mitä jänskää siitä koirasta hyvin vakavana. Juttelimme myös yleisesti ottaen koirista. Sitten istuttiin lattialla ja juteltiin ja naurettiin ja sillä rastatytöllä oli pentu sylissään. Hän kertoi edellisenäkin yönä nukkuneensa miehensä kanssa, ja heränneensä yhtäkkiä vaatien miestä nostamaan pennun pentulaatikosta sängyn vierestä hänelle syliin.

Enneunia? Ehee. Unessa koira taisi olla musta.

Otin yhteyttä erääseen kenneliin, joka vaikutti puhelun perusteella todella todella asialliselta. Tykkään. Nyt vielä paljon mietintää ja kavereiden kanssa jauhamista, ja sitten olen valmis lähtemään hakemaan poropennun kotiin ;) Ei vais, siis olen tässä juuri miettimässä, että miten sinne pääsis katsomaan pentuja ennen ku menee ihan ottamaan. Tarttis vähän meinaan sumplia nyt. Kenneli on kaukana. Mutta uhrauksia on tehtävä.

Ja niin, saatan saada hyvän vakkaripohjaduunin nyt. Se onkin miellyttävä uutinen näin koulua käyvälle. Aa, niin, koulu? Heh. No yksi ope on ollut kipeänä niin se on ihan huolella perunut tunteja, joten suurin osa luokasta ei pysy perässä että millon on tunteja ja missä on tunteja vai onko tunteja jne. Siellä meitä istuu aina koko joukko aulassa ja miettii että hitsi ku ois taas 3h hypäreitä. tms. Ei hyvä....